Miksi Jumala sallii kärsimyksen?

Useimmat, jotka kirjoittavat tämän hakukenttään, eivät kysy sitä tyhjiössä. Jotain on tapahtunut tai tapahtuu juuri nyt, ja "miksi Jumala sallii tämän" ovat ainoat sanat, jotka osuvat kohdalleen. Siis ennen kuin mitään muuta: jos päädyit tänne tuollaisesta kivusta käsin, tämä sivu on sinua varten, ja tarkoitamme sen vakavasti.

Sinun ei tarvitse olla uskonnollinen lukeaksesi, mitä seuraa. Sivu panee esille, mitä kristinusko konkreettisesti väittää kärsimyksestä — ja voit ottaa sen yhden perinteen tarkkana vastauksena, selkeällä kielellä, verrattavaksi siihen, mitä muuta olet kokeillut.

Muutama termi ensin

Lukijalle, jolla ei ole kirkollista taustaa:

• Jeesus Nasaretilainen oli juutalainen kiertävä opettaja, joka eli ensimmäisellä vuosisadalla Rooman miehittämässä Juudean maakunnassa. Kristinusko väittää lisäksi, että hän oli Jumala ihmisen hahmossa. Rooman hallinto surmasi hänet noin vuonna 30 jKr. teloitustavalla, jota kutsutaan ristiinnaulitsemiseksi.
• Risti on kristillinen lyhennelmä tästä teloituksesta — Jeesuksen julkisesta roomalaisesta surmaamisesta noin vuonna 30 jKr.
• Ylösnousemus on kristillinen väite, että Jeesus nähtiin teloituksensa jälkeen kolmen päivän kuluttua elävänä, ja tämän todisti useampi nimeltä mainittu silminnäkijä.
• Kristus on arvonimi, ei sukunimi. Se on kreikankielinen käännös heprean sanasta Mašiah (Messias) — voideltu, juutalaisessa perinteessä kauan luvattu hahmo.
• Evankeliumit ovat neljä lyhyttä Jeesuksen elämäkertaa — Matteus, Markus, Luukas ja Johannes — jotka hänen seuraajansa kirjoittivat vuosikymmenten kuluessa hänen kuolemastaan.

Lyhyt, rehellinen vastaus

Kristinuskolla ei ole siistiä filosofista ratkaisua kärsimykseen. Sillä on jotain muuta ja oudompaa: väite, että Jumala itse meni kärsimyksen sisään sen sijaan, että olisi selittänyt sen pois.

Mitä kristinusko ei sano

Ennen varsinaista perustelua kolme asiaa, joita kristinusko ei väitä, vaikka ihmiset usein panevat ne sen suuhun.

Se ei väitä, että kärsimyksesi olisi rangaistus. Evankiumeissa Jeesukselta kysytään konkreettisesti, kärsiikö tietty ihminen siksi, että hän tai hänen vanhempansa ovat tehneet väärin. Hänen vastauksensa on ei. Kristinusko on historiassa kuvannut maailmaa, jossa kärsimyksestä on tullut järjestelmällistä — ei maailmaa, jossa jokainen yksittäinen tragedia olisi moraalista kirjanpitoa.

Se ei väitä, että kärsimys olisi läksy, joka sinun pitäisi oppia. Joskus kärsimys muuttaa ihmistä — mutta kristinusko ei ole koskaan tarjonnut sitä syyksi sille, miksi kärsimys tapahtui. "Kaikella on tarkoituksensa" ei ole kristinuskon kanta. Se on ontuva lohdutuslause, jonka muut panevat päälle.

Se ei väitä, että Jumala seuraisi sivusta osaa ottamatta. Tämä on ehkä tärkein kohta. Ajatus etäisestä Jumalasta, joka työntää maailman liikkeelle ja nojautuu sitten taaksepäin, ei ole se kuva, jonka kristinusko antaa — eikä se kuva, jonka Jeesus Uudessa testamentissa piirtää.

Jumala ei jäänyt kivun ulkopuolelle

Kristillisen kertomuksen keskus on Jumala, joka ei jäänyt kivun ulkopuolelle. Erään Jeesuksen elämäkerran — Johanneksen evankeliumin — mukaan Jeesus seisoi ystävänsä haudalla ja itki. Teksti lisää, että hän oli hetkeä myöhemmin herättämässä ystäväänsä kuolleista. Hän tiesi, mitä seuraavaksi tulisi — ja itki silti.

Se on epätavallinen kohtaus antiikin uskonnollisessa tekstissä. Se ei ole opetus kärsimyksestä. Se on kuva siitä, mitä Jumala tekee nähdessään surevan ihmisen.

Kristinuskon keskeinen väite kärsimyksestä ei ole: "Jumalalla on suunnitelma, joten kestä." Se on: "Jumala ei pysytellyt ulkopuolella. Hän meni sisään."

Teloitus itse on vastaus, enemmän kuin mikään lause

Terävin kuva tästä on Jeesuksen oma kuolema. Hänet teloitettiin poliittisen kidutuksen alla, teloitustavalla, jonka roomalaiset olivat suunnitelleet nimenomaan tuhoamaan ihmistä hitaasti tuntien ajan. Hän kuoli janoisena, yksin, julkisesti riisuttuna, lähimpien ystäviensä hylkäämänä. Yksi neljästä elämäkerrasta kertoo, että hän huusi viimeisinä tunteinaan sanat vanhasta valituspsalmista — psalmit ovat kokoelma rukouksia Raamatun vanhemmassa osassa, ja valituspsalmi on rukous, jossa ihminen kohtaa Jumalan kivullaan: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?"

Jos kristinusko on oikeassa, Jumala itse valitsi käydä tämän läpi — ei siksi, että hänen oli pakko, vaan jotta ihmiset, jotka käyvät läpi jotain samankaltaista, eivät jäisi yksin. Kristitty teologi Dietrich Bonhoeffer, jonka natsit teloittivat vuonna 1945, kirjoitti muutamaa viikkoa ennen kuolemaansa vankilasta: "Vain kärsivä Jumala voi auttaa."

Se on toisenlainen vastaus kuin useimmat vastaukset, joita ihmiset tarjoavat kysymykseen "miksi kärsimystä?". Se ei ole selitys. Se on solidaarisuutta.

Toivolle on julkinen peruste

Tämä on toinen tukipylväs. Kristillinen väite ei ole vain, että Jumala jakaa kivun, vaan että hän myös voitti sen. Sama Jeesus, joka teloitettiin, käveli kristillisen perinteen mukaan ulos haudastaan kolme päivää myöhemmin — tapahtuma, jota kristityt kutsuvat ylösnousemukseksi.

Se ei ole vain hurskas tarina. Se on väite, että kuolemalla ei ole viimeistä sanaa — ei siksi, että joku sanoi niin, vaan siksi, että jotain konkreettista tapahtui. Paavali, eräs varhaisimmista kristityistä kirjoittajista, kirjeessään Korintin kristityille: "Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristukseen liitetyt tehdään eläviksi. Viimeisenä vihollisena kukistetaan kuolema."

(Aadam, Raamatun alkuluvuissa, on ensimmäisen ihmisen nimi. Myöhemmät kirjoittajat käyttävät Aadamia lyhennelmänä ihmiskunnasta sellaisena kuin siitä on tullut — rikkinäisenä, kuolevaisena, kaukana siitä, joksi se oli tarkoitettu.)

Pointti ei ole, että ylösnousemus tekisi konkreettisesta kärsimyksestäsi järkevän. Se ei tee. Pointti on, että nyt on olemassa julkinen, historiallinen peruste uskoa, ettei kärsimyksellä ole viimeistä sanaa — ei siksi, että joku väittää niin, vaan siksi, että jotain on tapahtunut.

Mitä tämä vastaus ei ole

Se ei ole selitys sille, miksi juuri sinulle tapahtuu se, mikä tapahtuu. Kristinusko ei ole koskaan luvannut sitä vastausta. Se, mitä se tarjoaa, ei ole yhtään vähemmän rehellistä: ettet ole kivussasi yksin, että se, joka teki maailmankaikkeuden, ei katso kipuasi etäältä vaan on käynyt itse sen läpi, ja ettei tarinan loppu ole kipu.

Raamatun viimeinen kirja kuvaa loppua näin: "Ja minä kuulin valtaistuimelta voimakkaan äänen, joka sanoi: Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."

Kuva ei ole se, että kärsimys selitettäisiin merkityksettömäksi. Kuva on se, että Jumala itse pyyhkii kyyneleet. Se on konkreettinen ele, ei metafyysinen todistelu.

Entä nyt?

Jos luet tätä juuri nyt akuutista tilanteesta käsin ja tarvitset sanoja, jotka eivät tule oppikirjasta, voit puhua jonkun kanssa. Chattimme on maksuton, yksityinen ja omalla kielelläsi. Sinun ei tarvitse olla kristitty, sinun ei tarvitse ottaa mitään kantaa, sinun ei tarvitse valmistella mitään. Sinä aloitat; sinä lopetat, milloin haluat.

Mistä tämä tulee Raamatussa

• Johannes 11:33–35 — Jeesus itkee ystävänsä haudalla
• Roomalaiskirje 8:18–22 — koko luomakunta eräänlaisissa synnytystuskissa
• Psalmi 34:18 — "Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän"
• 2. Korinttilaiskirje 1:3–4 — lohtu, joka annetaan eteenpäin
• 1. Korinttilaiskirje 15:20–26 — "viimeisenä vihollisena kukistetaan kuolema"
• Ilmestyskirja 21:3–4 — "Jumala pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen"

Jos olet kriisissä

Jos olet juuri nyt akuutissa kriisissä tai sinulla on ajatuksia vahingoittaa itseäsi, lopeta lukeminen ja soita: Kriisipuhelin 09 2525 0111 (MIELI Suomen Mielenterveys ry, maksuton, ympäri vuorokauden). Sivu voi odottaa sinua.