Saanko olla vihainen Jumalalle?

Kun kirjoitat tämän hakukenttään, taustalla on yleensä jotain konkreettista — diagnoosi, menetys, rukous, johon ei tullut vastausta, pitkä jakso, jonka aikana mikään ei ole tuntunut osuvan kohdalleen. Olet luultavasti jo ajatellut mielessäsi seuraavan kysymyksen: saanko minä edes olla vihainen? Ja ehkä vielä kolmannenkin: pahentaako vihani kaiken entisestään?

Tämä sivu yrittää vastata tavalla, joka ei jäähdytä tunnetta pois eikä käänny saarnaksi.

Jos olet juuri nyt akuutissa kriisissä, lopeta lukeminen tähän ja soita: Kriisipuhelin 09 2525 0111 (MIELI Suomen Mielenterveys ry, maksuton, ympäri vuorokauden). Sivu voi odottaa sinua.

Muutama termi ensin

Lukijalle, jolla ei ole kirkollista taustaa:

• Jeesus Nasaretilainen oli juutalainen kiertävä opettaja, joka eli ensimmäisellä vuosisadalla Rooman miehittämässä Juudean maakunnassa. Kristinusko väittää lisäksi, että hän oli Jumala ihmisen hahmossa. Rooman hallinto surmasi hänet noin vuonna 30 jKr. teloitustavalla, jota kutsutaan ristiinnaulitsemiseksi.
• Risti on kristillinen lyhennelmä tästä teloituksesta — Jeesuksen julkisesta roomalaisesta surmaamisesta noin vuonna 30 jKr.
• Psalmit ovat kokoelma 150 rukousta ja runoa Raamatun vanhemmassa osassa. Noin kolmasosa niistä on niin sanottuja valituspsalmeja — rukouksia, joissa ihmiset kääntyvät Jumalan puoleen suoraan kivullaan, hämmennyksellään tai syytöksellään.
• Valitusvirret on oma raamatunkirjansa, joka koostuu kokonaan surusta ja valituksesta tuhotun kaupungin äärellä.
• Job on erään vanhan raamatunkirjan päähenkilö. Kirja käy läpi juuri tämän kysymyksen — mitä tapahtuu, kun ihminen menettää kaiken ja käy siitä Jumalan kanssa kiistaa.
• Jaakob on Raamatun vanhemmassa osassa juutalaisen kansan kantaisä. Hänestä kerrotaan kuuluisa yö, jona hän paini ruumiillisesti Jumalan kanssa.

Lyhyt, rehellinen vastaus

Kyllä. Eikä tämä ole vastahakoinen myönnytys, jonka kristinusko tekee hampaat irvessä. Se on perinne, joka on rukoillut näin yli kaksituhatta vuotta — ja jonka omissa pyhissä teksteissä esitellään ihmisiä, jotka ovat huutaneet Jumalalle, syyttäneet häntä, riidelleet hänen kanssaan ja kysyneet, missä hän oikein on. Nämä ihmiset on säilytetty teksteissä, ei sensuroitu pois. Se on kanta.

Miksi tämän tietää niin harva

Ennen varsinaista perustelua sana itse kysymyksestä. Moni kirkollisessa ympäristössä kasvanut on oppinut, että oikeat rukoukset kuulostavat lempeiltä, kiitollisilta ja kunnioittavilta. Viha Jumalaa kohtaan on tässä kuvassa kypsymättömyyttä, jotain väärää, merkki heikosta uskosta.

Tätä Raamattu ei itse opeta. Se on tietynlaisen uskonnollisen yhteisön hurskauskulttuuria — eikä se ole lukenut omia tekstejään. Noin kolmasosa psalmeista on valituspsalmeja. Se tarkoittaa: jos Raamattu itse on rukouksen koulu, niin vihan sanominen Jumalalle ääneen on noin kolmasosa siitä, mitä rukoileminen on.

Kristinusko on aikojen kuluessa usein vaimentanut tämän — on epämukavaa opettaa seurakunnalle, että valitus on pyhä teko. Mutta tekstit itse ovat yksiselitteisiä.

Mitä valituspsalmeissa oikeasti sanotaan

Kannattaa viettää hetki niiden sanojen parissa, jotka Raamattu itse panee ihmisten suuhun, kun he ovat vihaisia Jumalalle. Ne ovat terävämpiä kuin osaa odottaa.

Kolmastoista psalmi: "Herra, kuinka kauan? Unohdatko minut iäksi? Kuinka kauan kätket minulta kasvosi?"

Kahdeskymmenestoinen psalmi: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Minä huudan sinua avukseni, mutta sinä olet kaukana. Päivisin minä kutsun sinua, Jumalani, mutta sinä et vastaa, enkä minä yölläkään voi vaieta."

Kahdeksaskymmeneskahdeksas psalmi, koko psalttarin synkin, joka ei pääty toivon kuvaan: "Sinä olet syössyt minut syvimpään kuoppaan, pimeyteen ja kuilun kauhuihin."

Valitusvirret, kokonainen kirja tuhotusta kaupungista: "Hän on ajanut minut pimeyteen, valoa vaille. Minua vastaan hän kääntää kätensä yhä uudelleen, kaiket päivät."

Habakukin kirja: "Kuinka kauan, Herra? Minä huudan, mutta sinä et kuule. Minä valitan sinulle väkivaltaa, mutta sinä et auta."

Nämä tekstit eivät ole reunailmiö. Ne ovat se rukouksen koulu, jonka kristinusko on ottanut käyttöönsä. Se, joka ottaa ne vakavasti, ei päädy siihen, että viha Jumalaa kohtaan olisi kiellettyä. Hän päätyy siihen, että viha Jumalaa kohtaan on rukouksen virallinen muoto.

Yksi keskeinen kohta evankeliumeista

On vielä yksi kohta, joka sinetöi asian. Teloituspäivänään Jeesus huusi kahden evankeliumin mukaan ääneen erään säkeen — juuri edellä lainatun kahdennenkymmenennentoisen psalmin alun: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?"

Se tarkoittaa: Jeesuksen viimeiset sanat ristillä — Jeesuksen, jonka kristinusko kuvaa Jumalaksi ihmisen hahmossa — ovat valituksen ja syytöksen säe Raamatun vanhemmasta osasta. Se ei ole sattumanvarainen valinta. Se on malli. Jos Jeesus itse rukoilee vaikeimmalla hetkellään valituspsalmia, silloin valitus ei ole vähemmän pyhää kuin mikään muu rukouksen muoto.

Mitä viha Jumalaa kohtaan oikeastaan on

Kannattaa katsoa, mitä perinne pitää vihana Jumalaa kohtaan — ja mitä ei.

Viha Jumalaa kohtaan on eräs uskon muoto. Se kuulostaa ristiriitaiselta, mutta se on perinteen havainto. Se, joka todella ei usko Jumalaan, ei ole vihainen hänelle. Hän on välinpitämätön. Vihaiseksi tullaan sellaiselle, jonka kanssa on tekemisissä — jolta on odotettu jotakin eikä ole saatu. Jos olet vihainen Jumalalle, otat hänet tarpeeksi vakavasti odottaaksesi häneltä jotakin. Se on lähempänä uskoa kuin sen vastakohtaa.

Viha ei ole viimeinen sana. Useimmat valituspsalmit päättyvät liikkeeseen — ei aina ratkaisuun, mutta käänteeseen. Joskus luottamukseen, joskus uupumukseen, joskus pyyntöön. Viha, joka jää kiertämään itsensä ympäri ja jähmettyy Jumalaa kohti ikuiseksi syytökseksi, ei ole se, mitä tekstit näyttävät — ne näyttävät vihaa, joka kannetaan Jumalan eteen ja joka siten kääntyy suhteeksi eikä muuriksi.

Viha ei ole synti, mutta se voi muuttua sellaiseksi. Kristillinen perinne on historiassa erottanut toisistaan vihan kivun ilmauksena ja vihan takertumisena syytökseen, joka ei ole enää elävä. Ensimmäinen on valitusta ja kuuluu Jumalan eteen. Jälkimmäinen on katkeruutta ja johtaa vähitellen jähmettymiseen. Molemmat ovat inhimillisiä. Mutta Raamattu on selvä siinä, että ensimmäinen on malli, ei jälkimmäinen.

Raamatun ihminen, joka paini Jumalan kanssa

Raamatun vanhemmassa osassa on kohtaus, jota kristillisessä tulkintaperinteessä on luettu kuvana vihasta Jumalaa kohtaan. Jaakob — juutalaisen kansan kantaisä — on paossa ja viettää yön yksin joen rannalla. Yön aikana hänen luokseen ilmestyy mies, jonka kanssa hän painii ruumiillisesti aamuun asti. Jaakob loukkaa lonkkansa, mutta ei luovuta, ennen kuin mies siunaa hänet. Mies on tekstin lukutavan mukaan Jumala itse.

Se on omalaatuinen kohtaus. Se ei näytä hurskasta ihmistä, joka rukoilee nöyrästi. Se näyttää ihmisen, joka taistelee ruumiillisesti siunauksesta — ja lähtee lopulta pois sekä haavoittuneena että siunattuna. Kristinusko ei ole historiassa käsitellyt tätä kohtausta noloutena reunalla. Se on lukenut sitä kuvana siitä, mitä on olla Jumalan kanssa rehellisessä suhteessa.

Kun viha kohdistuu tiettyihin kristittyihin, ei Jumalaan

Tärkeä erottelu. Jotkut sanovat "olen vihainen Jumalalle," mutta tarkoittavat oikeastaan: "olen vihainen seurakunnalle, joka satutti minua. Papille, joka katsoi muualle. Vanhemmille, jotka antoivat minulle jumalakuvan, jota en enää pysty kannattelemaan."

Se ei ole sama asia, ja se kannattaa erottaa. Se, mitä ihmiset ovat sinulle Jumalan nimissä tehneet, ei ole se, mitä Jumala on sinulle tehnyt. Kristinusko itse — tekstit, eivät seurakunnat — on tässä kysymyksessä hyvin selvä: on pitkä raamatullinen perinne, joka puhuu terävästi uskonnollisia auktoriteetteja vastaan, jotka vahingoittavat ihmisiä. Jeesus itse puhuu evankeliumeissa toistuvasti kovaa oman aikansa uskonnollisista johtajista. Jos vihasi kohdistuu siihen, mitä tietynlaiset kristityt ovat sinulle tehneet, silloin Raamattu on tässä suhteessa sinun puolellasi, ei sinua vastaan.

Konkreettinen ohje

Jos kannat juuri nyt vihaa Jumalaa kohtaan etkä tiedä, mitä sillä tekisit:

• Sano se hänelle. Sanatarkasti. Etsi muutama minuutti hiljaisuutta ja sano ääneen, mitä todella ajattelet. Ei kauniilla sanoilla. Saat sanoa "en ymmärrä, mitä sinä nyt teet" tai "en pidä tapahtunutta oikeana" tai "en enää tiedä, voinko luottaa sinuun." Se on raamatullisessa mielessä rukousta.
• Lue valituspsalmi ääneen. Psalmit 13, 22, 42 ja 88. Jos et löydä omia sanoja, ne ovat jo valmiina. Kristillinen perinne on säilyttänyt ne teksteissään juuri tätä varten.
• Erota viha lopullisesta ratkaisusta. Keskellä vihan vaihetta ei ole se hetki, jolloin päättää lopullisesti, uskooko Jumalaan. Viha on vaihe. Vastaukset, jotka löytää rauhallisemmassa vaiheessa, ovat usein maltillisempia.
• Etsi ihminen, joka kestää tämän. Kaikki eivät kestä — jotkut vastaavat lohdutteluilla tai viestillä, ettet saisi tuntea näin. Etsi joku, joka kuuntelee ilman kaunistelua. Terapeutti, sielunhoitaja tai selväpäinen ystävä.

Entä nyt?

Jos olet juuri nyt raskaassa vaiheessa ja haluat puhua jonkun kanssa ilman hurskasta lohduttelua, voit tehdä sen. Chattimme on maksuton, yksityinen ja omalla kielelläsi. Saat sanoa, mitä todella ajattelet — vaikka se kuulostaisi karulta. Sinä aloitat; sinä lopetat, milloin haluat.

Jos olet kriisissä tai sinulla on ajatuksia vahingoittaa itseäsi: Kriisipuhelin 09 2525 0111 (MIELI Suomen Mielenterveys ry, maksuton, ympäri vuorokauden).

Mistä tämä tulee Raamatussa

• Psalmi 22:1–2 — "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?"
• Psalmi 13:1–2 — "kuinka kauan? Unohdatko minut iäksi?"
• Valitusvirret 3:1–9 — kaupunki syyttää Jumalaa
• Habakuk 1:2–4 — "kuinka kauan, Herra, minä huudan?"
• Markus 15:34 — Jeesus rukoilee ristillä kahdennenkymmenennentoisen psalmin alun
• 1. Mooseksen kirja 32:24–30 — Jaakob painii yön Jumalan kanssa