Olenko liian rikki Jumalalle?

Tämä kysymys ei yleensä nouse älyllisestä uteliaisuudesta. Se nousee jostain, mikä on tapahtunut — teosta, jota et saa peruttua, vuosista, jotka menivät jollain tavalla pieleen, tunteesta, että olet kulunut loppuun tai liannut itsesi niin, ettei paluuta ole. Jos kirjoitit tämän hakukenttään sellaisesta paikasta, aloitetaan siitä: sinä et ole tänne saapunut väärin.

Et tarvitse kirkollista taustaa lukeaksesi tämän. Tässä on rauhallisesti se, mitä kristinusko tästä kysymyksestä väittää — voit lukea sen yhden perinteen tarkkana vastauksena ja punnita sen itse.

Muutama termi ensin

Lukijalle ilman kirkollista taustaa:

• Jeesus Nasaretilainen oli juutalainen kiertävä opettaja, joka eli ensimmäisellä vuosisadalla Rooman miehittämässä Juudean maakunnassa. Kristinusko väittää lisäksi, että hän oli Jumala ihmisen hahmossa. Rooman hallinto surmasi hänet noin vuonna 30 jKr. teloitustavalla nimeltä ristiinnaulitseminen.
• Synti ei kristillisessä kielessä tarkoita vain tuhmuutta. Se on laajempi tila: olla pois siitä linjasta, jollaiseksi asiat oli tarkoitettu — ja ne teot, jotka tuosta tilasta virtaavat. Syntinen tarkoittaa ihmistä tuossa tilassa, mikä Paavalin sanastossa tarkoittaa jokaista.
• Armo on kristillinen sana ansaitsemattomasta suosiosta — siitä, että joku kohdellaan hyvyydellä, jota tämä ei ansainnut eikä voisi ansaita.
• Paavali oli varhainen kristitty johtaja, joka kirjoitti noin kolmasosan Uudesta testamentista. Ennen kääntymystään hän vainosi kristittyjä; myöhemmin hän kuvasi itseään "pahimmaksi syntisistä."

Lyhyt, rehellinen vastaus

Kristinuskon erityinen väite on, että "liian rikki" ei ole olemassa oleva kategoria. Se ei väitä, että olisit parempi kuin luulet. Se väittää jotain oudompaa: että hyväksyntä, josta tässä on kyse, ei koskaan perustunutkaan siihen, miten ehjä sinä olet.

Se, mihin useimmat oletukset perustuvat

Kysymyksen "olenko liian rikki" takana on hiljainen oletus: että Jumala — jos sellainen on — ottaa vastaan ihmiset, jotka ovat riittävän hyviä, ja torjuu ne, jotka ovat menneet jonkin rajan yli. Sinä epäilet olevasi rajan väärällä puolella.

Kristillinen perinne kääntää tuon oletuksen ympäri. Sen mukaan kukaan ei ole rajan oikealla puolella omin voimin — että jokainen on samalla puolella, ja että juuri siksi hyväksyntä täytyy antaa lahjana eikä palkkiona. Paavali, joka kirjoitti kirjeen Rooman kristityille noin vuonna 57 jKr., sanoi sen näin: kun ihmiset olivat vielä heikkoja ja pois linjasta, silloin — ei sen jälkeen kun he olivat siivonneet itsensä — Jeesus kuoli heidän puolestaan. Ajoitus on koko pointti. Rakkaus tuli ennen korjausta, ei sen jälkeen.

Tarina, jonka Jeesus itse kertoi tästä

Erään evankeliumin — Luukkaan — mukaan Jeesus kertoi kertomuksen pojasta, joka vaati perintönsä etukäteen, lähti kotoa ja tuhlasi kaiken. Kun rahat loppuivat, hän päätyi ruokkimaan sikoja ja söi niiden ruokaa. Lopulta hän lähti kotimatkalle harjoittelemaan anteeksipyyntöä — ei toivoen palaavansa pojaksi, vaan kelvatakseen palkolliseksi.

Kertomuksessa isä näkee hänet jo kaukaa ja juoksee vastaan. Poika ehtii aloittaa harjoitellun puheensa, mutta isä keskeyttää sen juhlalla. Kristillisen perinteen mukaan tämä on kuva siitä, mitä tässä on kyse: paluu ei ollut ehtojen täyttämistä, vaan vastaanottamista. Poika ei ollut liian rikki. Hän oli vain kaukana, ja kotimatka riitti.

Miksi juuri rikkinäisyys ei ole este

On kohta, jonka kristillinen perinne on historiassa lukenut yllättävästi. Paavali kirjoitti erääseen kirjeeseen, että kun hän pyysi jotain vaikeaa poistettavaksi elämästään, vastaus oli, että "armo riittää," koska voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. Perinteen mukaan tämä ei ole kaunis lohtulause. Se on väite siitä, miten koko asia toimii: että Jumala ei odota sinun olevan ehjä ennen kuin lähestyy, vaan että juuri särön kohta on se, mistä käsin häntä ylipäätään voi kohdata.

Sama ajatus näkyy vanhassa runossa juutalaisten pyhistä teksteistä — Psalmeista, pitkästä 150 rukouksen ja runon kokoelmasta. Siinä sanotaan, ettei Jumala halveksi särkynyttä ja murtunutta sydäntä. Kristillinen perinne on lukenut tämän niin, että särkyneisyys ei ole se, mikä sulkee ulos, vaan pikemminkin se, mikä tekee rehellisyyden mahdolliseksi.

Mitä tämä ei tarkoita

Tämä ei ole väite, että kaikki mitä olet tehnyt olisi yhdentekevää, tai että sillä ei olisi väliä. Kristinusko ottaa väärän tekemisen vakavasti — vakavammin kuin useimmat tavat vähätellä sitä. Väite ei ole, että vahinko olisi mitätön, vaan että sitä ei jätetä sinun kannettavaksesi yksin, eikä sitä käytetä pääsylippuna, jota sinulla ei ole. Anteeksianto ja hyväksyntä ovat tässä kaksi eri asiaa, ja kristillinen perinne tarjoaa molempia — mutta kumpaakaan ei tarvitse ansaita etukäteen.

Entä nyt?

Jos tämä osui johonkin todelliseen — häpeään, jota kannat, tekoon, josta et ole puhunut kenellekään, tunteeseen, että olet ehtinyt liian kauas — voit puhua siitä. Chattimme on maksuton, yksityinen ja omalla kielelläsi. Sinä aloitat; sinä lopetat, milloin haluat. Kenenkään ei tarvitse tietää.

Jos olet juuri nyt vaarassa vahingoittaa itseäsi, ota yhteyttä hätänumeroon 112 tai MIELI ry:n kriisipuhelimeen. Tämä sivu voi odottaa; se ei voi.

Mistä tämä tulee Raamatussa

• Matteus 11:28–30 — kutsu uupuneille ja kuormitetuille
• Jesaja 42:3 — "murtunutta ruokoa hän ei muserra"
• Roomalaiskirje 5:6–8 — Jeesus kuoli, kun ihmiset olivat vielä heikkoja
• Luukas 15:11–32 — kertomus pojasta, joka palasi kotiin
• Psalmi 51:17 — särkynyttä sydäntä ei halveksita
• 2. Korinttilaiskirje 12:9 — "armo riittää sinulle"