Voiko Jumala antaa anteeksi sen, mitä tein?

Useimmiten tätä ei kysytä yleisellä tasolla. Sen takana on jokin tietty — teko, sana, valinta, vuosi — jonka nimeä et ehkä kirjoittaisi näkyviin. Sitä ei kysy ihminen, joka miettii anteeksiantoa käsitteenä. Sitä kysyy ihminen, joka miettii yhtä nimenomaista asiaa ja pelkää tietävänsä vastauksen jo. Jos tulit tänne sellaisesta paikasta, tämä sivu yrittää kohdata sinut siellä.

Et tarvitse kirkollista taustaa lukeaksesi tämän. Tässä on selkeästi se, mitä kristinusko anteeksiannosta väittää — voit lukea sen yhden perinteen tarkkana vastauksena.

Muutama termi ensin

Lukijalle ilman kirkollista taustaa:

• Jeesus Nasaretilainen oli juutalainen kiertävä opettaja, joka eli ensimmäisellä vuosisadalla Rooman miehittämässä Juudean maakunnassa. Kristinusko väittää lisäksi, että hän oli Jumala ihmisen hahmossa. Rooman hallinto surmasi hänet noin vuonna 30 jKr. teloitustavalla nimeltä ristiinnaulitseminen.
• Risti on kristillinen lyhennelmä tästä teloituksesta — Jeesuksen julkisesta roomalaisesta surmaamisesta noin vuonna 30 jKr.
• Synti ei kristillisessä kielessä tarkoita vain tuhmuutta. Se on laajempi tila: olla pois siitä linjasta, jollaiseksi asiat oli tarkoitettu — ja ne teot, jotka tuosta tilasta virtaavat.
• Armo on kristillinen sana ansaitsemattomasta suosiosta — hyvyydestä, jota ei ansaita.
• Paavali oli varhainen kristitty johtaja, joka kirjoitti noin kolmasosan Uudesta testamentista. Ennen kääntymystään hän vainosi kristittyjä ja kuvasi itseään myöhemmin "pahimmaksi syntisistä."

Lyhyt, rehellinen vastaus

Kristinuskon erityinen väite on, että kyllä — eikä siitä tehdä poikkeusta sen mukaan, mikä teko on. Väite ei ole, että tekosi olisi pieni. Se on, että anteeksianto ei mittaa tekoa vaan tulee jostain muualta, ja että sen ulottuvuus on tarkoituksellisesti rakennettu suuremmaksi kuin pahin, mitä ihminen voi tehdä.

Miksi "menin liian pitkälle" on odotettu ajatus

Lähes jokainen, joka ottaa väärän tekemisen tosissaan, saapuu ennen pitkää ajatukseen, että jokin raja on ylitetty. Se ei ole merkki siitä, että olisit erityisen paha. Se on merkki siitä, että sinulla on omatunto. Kristillinen perinne ei kohtele tuota tunnetta harhana, jonka voisi selittää pois — vaan ottaa sen vakavasti ja vastaa siihen suoraan.

Vastaus ei ole "ei se niin paha ollut." Se on, että teon vakavuus tunnustetaan täysin — ja että anteeksianto rakennetaan silti sen ylle. Paavali kirjoitti kirjeessään nuorelle työtoverilleen, että Jeesus tuli pelastamaan syntisiä, "joista minä olen suurin," ja lisäsi, että juuri siksi hänestä tuli esimerkki: jos anteeksianto ulottui häneen, se ulottuu kehen tahansa. Perinteen mukaan tämä ei ole vaatimattomuutta. Se on koko idean logiikka.

Kuva kahdesta kaukaisesta pisteestä

Vanhassa juutalaisten pyhien tekstien rukouksessa — Psalmeissa, pitkässä 150 runon kokoelmassa — on kohta, jossa sanotaan, että niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas Jumala vie ihmisen väärät teot hänestä. Kristillinen perinne on lukenut tämän tarkasti: kirjoittaja ei sano pohjoinen ja etelä, joilla on kiinteä etäisyys, vaan itä ja länsi, jotka eivät koskaan kohtaa. Kuvan pointti on, että etäisyys ei ole mitattavissa. Anteeksianto ei jätä tekoa roikkumaan puolimatkaan.

Toisessa vanhassa tekstissä, jonka juutalainen kirjoittaja nimeltä Jesaja kirjasi kauan ennen Jeesusta, sama ajatus kuvataan väriä käyttäen: vaikka väärät teot olisivat veripunaiset, ne voivat tulla lumivalkeiksi. Kristillinen perinne pitää näitä kuvia tahallaan äärimmäisinä — ei siksi, että teot olisivat pieniä, vaan siksi että anteeksianto olisi todella suuri.

Mihin väite maadoittuu

Tämä ei ole pelkkää lohdullista puhetta. Kristinuskon mukaan anteeksianto ei ole ilmaista siinä mielessä, että se ei olisi maksanut mitään. Se maksoi. Kristillinen väite on, että Jeesuksen teloitus — se, mitä kristityt kutsuvat ristiksi — oli paikka, jossa väärän tekemisen hinta kannettiin, jotta anteeksiantoa voitaisiin tarjota ilman, että se olisi pelkkää asian sivuuttamista. Perinne pitää tätä ratkaisevana: anteeksianto on tosi, koska sillä on peruste, ei koska teot lakaistaan maton alle.

Yksi konkreettinen kohtaus kiteyttää tämän. Erään evankeliumin mukaan Jeesuksen viereen teloitettiin kaksi rikollista. Toinen heistä sanoi teloituksensa hetkellä muutaman sanan Jeesukselle, ja Jeesus vastasi, että jo samana päivänä tämä olisi hänen kanssaan paratiisissa — sanassa, jota Jeesus käyttää kuoleman jälkeisestä välittömästä olemisesta Jumalan luona. Perinteen mukaan ajoitus on tässäkin pointti: miehellä ei ollut aikaa hyvittää mitään. Anteeksianto tuli hetkellä, jolloin mitään ei ollut enää tehtävissä.

Se, mitä anteeksianto ei ole

Anteeksianto ei ole sama kuin seurausten katoaminen, eikä se poista velvollisuutta korjata, mitä voi korjata, tai kohdata ihmisiä, joita on satuttanut. Kristillinen perinne kutsuu parannukseksi sitä, että ihminen kääntyy — myöntää rehellisesti, mikä oli väärin, ja muuttaa suuntaa. Se on lähempänä rehellisyyttä kuin itsensä ruoskimista. Mutta tässä on tärkeä järjestys: anteeksianto ei ole palkkio riittävästä parannuksesta. Perinteen mukaan se tarjotaan ensin, ja juuri se tekee kääntymisen ylipäätään mahdolliseksi.

Entä nyt?

Jos kannat jotain tiettyä — ja se on syy, miksi kirjoitit tämän — voit puhua siitä nimeämättä sitä kenellekään, jonka tunnet. Chattimme on maksuton, yksityinen ja omalla kielelläsi. Sinä aloitat; sinä lopetat, milloin haluat.

Mistä tämä tulee Raamatussa

• Roomalaiskirje 5:8 — Jeesus kuoli, kun ihmiset olivat vielä pois linjasta
• 1. Johanneksen kirje 1:9 — mitä rehellinen tunnustaminen kohtaa
• Psalmi 103:11–12 — niin kauas kuin itä on lännestä
• Jesaja 1:18 — veripunaisesta lumivalkeaksi
• Luukas 23:42–43 — teloitettu mies ja "tänään paratiisissa"
• 1. Timoteuskirje 1:15–16 — Paavali kutsuu itseään pahimmaksi syntisistä