Onko Jumala hyvä?

Tätä kysymystä esitetään harvoin rauhassa. Useimmiten se nousee esiin tiettynä päivänä — uutisen, diagnoosin tai menetyksen jälkeen, tai pitkän jakson jälkeen, jolla mikään ei ole parantunut. Joskus se kuitenkin syntyy päinvastaisesta: vaikutelmasta, että maailma on täynnä kauneutta ja anteliaisuutta ja että jonkin sen takana täytyy ansaita tuo kuvaus.

Tämä sivu yrittää olla työntämättä kysymystä kummallekaan puolelle. Se kertoo, mitä kristinusko konkreettisesti väittää — eikä se ohita raskasta.

Muutama termi ensin

Lukijalle, jolla ei ole kirkollista taustaa:

• Jeesus Nasaretilainen oli juutalainen kiertävä opettaja, joka eli ensimmäisellä vuosisadalla Rooman miehittämässä Juudean maakunnassa. Kristinusko väittää lisäksi, että hän oli Jumala ihmisen hahmossa. Rooman hallinto surmasi hänet noin vuonna 30 jKr. teloitustavalla, jota kutsutaan ristiinnaulitsemiseksi.
• Risti on kristillinen lyhennelmä tästä teloituksesta — Jeesuksen julkisesta roomalaisesta surmaamisesta noin vuonna 30 jKr.
• Ylösnousemus on kristillinen väite, että Jeesus nähtiin teloituksensa jälkeen kolmen päivän kuluttua elävänä, ja tämän todisti useampi nimeltä mainittu silminnäkijä.
• Psalmit ovat kokoelma 150 rukousta ja runoa Raamatun vanhemmassa osassa.
• Evankeliumit ovat neljä lyhyttä kuvausta Jeesuksen elämästä — Matteus, Markus, Luukas ja Johannes — jotka hänen seuraajansa kirjoittivat vuosikymmenten kuluessa hänen kuolemastaan.
• Poika viittaa kristillisissä teksteissä Jeesukseen; se on tapa, jolla häntä kuvataan suhteessa Jumalaan.
• Paavali oli eräs varhaisimmista kristityistä kirjoittajista. Noin kolmannes Uudesta testamentista koostuu hänen kirjeistään.

Lyhyt, rehellinen vastaus

Kristinusko väittää, että kyllä, eikä se väitä sitä sinisilmäisesti. Se tuntee vastaväitteen Jumalan hyvyyttä vastaan — se on sen omissa teksteissä, terävämmin muotoiltuna kuin useimmissa kriittisissä kirjoissa. Se, mitä kristinusko tähän sanoo, ei riipu abstraktista luettelosta Jumalan ominaisuuksista, vaan konkreettisesta henkilöstä ja konkreettisesta tapahtumasta.

Mitä kysymys oikeastaan tarkoittaa

Ennen varsinaista perustelua yksi huomio itse kysymykseen. "Onko Jumala hyvä?" tarkoittaa useimmille, jotka sen kirjoittavat, kolmea eri asiaa yhtä aikaa:

• Pitääkö paikkansa, että jokin maailmassa on pohjimmiltaan hyvää tarkoittavaa? (kosminen kysymys)
• Jos pitää, miten se sopii yhteen sen kanssa, mitä juuri nyt koen? (elämäkerrallinen kysymys)
• Tunnistaisinko sen ylipäänsä, jos niin olisi? (tiedollinen kysymys)

Kristinuskolla on vastaus kaikkiin kolmeen. Se ei ole symmetrinen — kosminen vastaus on lyhyempi, elämäkerrallinen on pidempi ja raskaampi, ja tiedollinen on tärkein.

Mitä kristinusko tarkoittaa sanalla hyvä

Suomen kielessä hyvä kuulostaa joskus laimealta — kilteltä, vaarattomalta, turvalliselta. Se ei ole se, mitä kristinusko sanalla tarkoittaa, kun se kuvaa Jumalaa näin.

Erässä Jeesuksen elämänkuvauksessa — Markuksen evankeliumissa — nuori mies tulee Jeesuksen luo ja kutsuu häntä "hyväksi opettajaksi." Jeesus keskeyttää hänet: "Miksi sanot minua hyväksi? Kukaan muu kuin Jumala ei ole hyvä." Se on omalaatuinen vastaus, ja se paljastaa jotain. Hyvä on kristillisessä mielessä korotus, ei ystävällisen synonyymi. Se on kuvaus siitä, mitä hyvä varsinaisesti voi tarkoittaa — normi, johon kaikkea muuta verrataan.

Sillä on seuraus, jonka moni ohittaa. Jos sanaa hyvä käytetään tässä vahvassa merkityksessä, silloin Jumala on hyvä ei ole lausunto siitä, että Jumala antaisi meille aina sen, mitä haluamme. Se on lausunto siitä, että se, mitä Jumala tahtoo, on juuri sitä, jonka mukaan hyvää voidaan mitata.

Se on yhtä aikaa lohdullista ja epämukavaa. Lohdullista, koska se tarkoittaa, ettei hyvyys ole mielipidekyselyn asia. Epämukavaa, koska se tarkoittaa, ettemme automaattisesti tiedä, miltä hyvyys näyttää.

Vaikeat kohdat — sisältä, ei ulkoa

Kannattaa myöntää jotain. Se, joka katsoo kristinuskoa ulkoa ja huomauttaa "mutta kärsimys kumoaa Jumalan hyvyyden," ei sano mitään, mitä kristillinen perinne ei olisi itse sanonut. Tämän vastaväitteen terävimmät muotoilut ovat sen omissa pyhissä teksteissä.

Erässä vanhassa kirjassa nimeltä Habakuk profeetta huutaa: "Kuinka kauan, Herra? Minä huudan, mutta sinä et kuule. Minä valitan sinulle väkivallasta, mutta sinä et auta." Eräässä toisessa, Valitusvirsissä, on kokonainen kirjakäärö valitusta tuhotusta kaupungista. Psalmeista löytyy lauseita kuten "miksi hylkäsit minut?" — sanat, jotka Jeesus itse siteerasi teloituspäivänään.

Kristinusko ei ole poistanut näitä kohtia kaanonista. Se on säilyttänyt ne. Se on kanta — ja sellainen, jota kaikilla suurilla kertomuksilla ei ole. Kristillinen perinne antaa valitukselle virallisen paikan rukouksessa. "Jumala on hyvä" ei siis tarkoita "vaikene kipusi kanssa." Se tarkoittaa pikemminkin: "sano se ääneen, oikeaan osoitteeseen."

Mihin kristinusko ankkuroi vastauksensa

Jos hyvyys ei kristillisessä logiikassa ole tunne eikä arvaus, mihin se sitten kiinnitetään?

Vastaus ei ole abstrakti. Se on konkreettinen. Kristinusko ankkuroi lausuntonsa Jumalan hyvyydestä julkiseen tapahtumaan ja konkreettiseen henkilöön — ei perusteluun.

Henkilö on Jeesus Nasaretilainen. Jos hän on se, mitä kristinusko väittää — Jumala ihmisen hahmossa — silloin hänen toimintansa on tieto siitä, mitä Jumala pitää hyvänä. Ja hänen toimintansa evankeliumeissa on huomiota herättävää: hän liikkuu halveksittujen luo, ei heistä poispäin. Hän koskettaa spitaalisia, joille kukaan muu ei puhu. Hän aterioi ihmisten kanssa, joiden läsnäolo vahingoittaa hänen omaa mainettaan. Hän itkee ystävänsä haudalla — vaikka teksti sanoo, että hän herättää tämän heti sen jälkeen kuolleista. Hän ei sano mitään pistävää naiselle, jolla on takanaan viisi epäonnistunutta avioliittoa. Hän kuuntelee roomalaista miehitysupseeria.

Se ei ole vaarattoman hyväntekijän luettelo. Se ei ole myöskään kaukaisen tuomarin luettelo. Se on tietynlaista hyvyyttä: konkreettista, henkilökohtaista, kallista ja osoitettua niille, jotka eivät itse pidä itseään hyvinä.

Se on se vastaus, jonka kristinusko kysymykseen antaa — ei yhdessä lauseessa vaan elämäkerrassa.

Tapahtuma, jonka varassa kaikki on

Kysymyksen "onko Jumala hyvä?" kovimman koettelun on kristinusko tehnyt itse. Se väittää, että sama Jeesus, joka juuri kuvattiin, teloitettiin elämänsä lopulla teloitustavalla, jonka roomalaiset olivat suunnitelleet nimenomaan tuhotakseen ihmisen hitaasti tuntien mittaan. Hän kuoli janoisena, yksin, julkisesti riisuttuna, lähimpien ystäviensä hylkäämänä.

Jos tämä on kristinuskon vastaus kysymykseen Jumalan hyvyydestä, se on outo vastaus. Ei "kaikki kääntyy hyväksi," vaan "Jumala menee sisään." Paavali, eräs varhaisimmista kristityistä kirjoittajista, muotoilee sen kirjeessä Rooman kristityille näin: "Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?"

Suomeksi: jos Jumala on jo tehnyt raskaimman — ollut jättämättä itseään ulkopuolelle — silloin kaikki muu, mitä hän vielä tekee tai jättää tekemättä, on luettava tässä valossa. Jumalan hyvyyttä ei todisteta sillä, että maailma olisi jo nyt kunnossa. Se osoitetaan sillä, että Jumala on ottanut maailman, sellaisena kuin se on, mukaansa sisälle.

Se, mitä et juuri nyt näe elämässäsi

Tämä on vaikein kohta, eikä sitä pehmennetä täällä. Jos jokin konkreettinen sattuu sinuun juuri nyt, edellä esitetty päättely ei auta tuossa hetkessä. Tarvitset jotain muuta kuin perustelun.

Kristinusko ei ole koskaan kiistänyt tätä. Se, mitä se tarjoaa, ei ole peruste sille, miksi se, mitä sinulle tapahtuu, on hyvää. Se on väite, että se, joka teki maailmankaikkeuden, tuntee saman kivun sisältä käsin — ja että tarinasi loppu ei ole se, minkä juuri nyt näet.

Valitusvirsissä — keskellä tuhkaa ja ruumiita täynnä olevaa kaupunkia — kirjoittaja kirjoittaa lauseen, joka on kannatellut ihmisiä tähän päivään asti: "Herran armo ei lopu koskaan, hänen laupeutensa ei ehdy. Se on joka aamu uusi, suuri on hänen uskollisuutensa." Sitä ei sanota kärsimyksestä huolimatta — se sanotaan keskellä kärsimystä. Se on toisenlainen tapa puhua kuin tavallinen.

Entä jos ei voi yhtyä tähän

On mahdollista kuulla tämä kaikki ja silti sanoa: Se ei riitä minulle. Kristinusko ei odotakaan, että selvittäisit tämän viidessätoista minuutissa. Se pyytää jäämään kysymyksen ääreen, ei panemaan sitä syrjään.

Yksi konkreettinen asia, joka voi auttaa: erota kysymys "onko Jumala hyvä?" kysymyksestä "ymmärränkö, mitä Jumala juuri nyt tekee?" Jälkimmäiseen on lähes aina vastattava ei. Edellinen on toinen kysymys. Kristinusko väittää, ettei jälkimmäinen kysymys ratkaise edellistä — ja että on rehellisempää kestää tuo kuin teeskennellä, että molempiin voisi vastata yhtä aikaa.

Konkreettinen ohje

Jos kysymys askarruttaa sinua juuri nyt vakavasti, on jotain, mitä kristillinen perinne suosittelee ja mitä pitkiä taipaleita kulkeneet ihmiset ovat toistuvasti kuvanneet hyödylliseksi.

• Sano se rehellisesti, mieluiten suoraan. Psalmit näyttävät, miltä se näyttää. Voit sanoa, mitä todella ajattelet, vaikka se kuulostaisi kovalta.
• Lue jokin Jeesuksen elämänkuvauksista kysymys "onko tämä hyvän Jumalan toimintaa?" mielessäsi. Lyhin, Markus, lukeutuu noin puolessatoista tunnissa.
• Erota kokemuksesi kristityistä kysymyksestä Jumalasta. Voi olla, ettei sinua järkytä kristinusko vaan tietty yhteisö, jossa sinua satutettiin. Ne ovat eri asioita.
• Odota aikaa, ennen kuin teet lopullisen päätöksen. Jaksot, joilla Jumalan hyvyys vaikuttaa näkymättömältä, tunnetaan kristillisessä perinteessä — ne eivät ole loppu.

Entä nyt?

Jos olet lukenut tämän kaiken ja haluat puhua siitä jonkun kanssa ilman hurskasta rauhoittelua ja ilman myyntipainetta, voit tehdä sen. Chattimme on maksuton, yksityinen ja omalla kielelläsi. Sinä aloitat; sinä lopetat, milloin haluat.

Mistä tämä tulee Raamatussa

• Psalmi 34:9 — "Maistakaa ja katsokaa, kuinka hyvä Herra on"
• Markus 10:18 — "Kukaan muu kuin Jumala ei ole hyvä"
• Jaakobin kirje 1:17 — "jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä"
• Roomalaiskirje 8:32 — "kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan"
• Habakuk 1:2–4 — "Kuinka kauan, Herra? Minä huudan" (valitus rukouksena)
• Valitusvirret 3:22–24 — "hänen armonsa ei lopu koskaan, se on joka aamu uusi"