Onko epäily sallittua?

Jos kirjoitit tämän hakukenttään, taustalla on useimmiten jotain konkreettista — kysymys, joka ei lakkaa palaamasta, halkeama jossain, mikä ennen kesti, tai kasvava tunne siitä, että et saa sanoa ääneen jotain, mitä olet jo pitkään ajatellut. Et etsi saarnaa. Etsit rehellistä vastausta.

Tämä sivu ei ole täällä puhuakseen sinua irti epäilystäsi. Se avaa, mitä kristinusko historiassa todella sanoo epäilystä — mikä on asiallisempaa ja ystävällisempää kuin moni tämän perinteen sisällä kasvanut on koskaan kuullut.

Muutama termi ensin

Lukijalle, jolla ei ole kirkollista taustaa:

• Jeesus Nasaretilainen oli juutalainen kiertävä opettaja, joka eli ensimmäisellä vuosisadalla Rooman miehittämässä Juudean maakunnassa. Kristinusko väittää lisäksi, että hän oli Jumala ihmisen hahmossa. Rooman hallinto surmasi hänet noin vuonna 30 jKr. teloitustavalla, jota kutsutaan ristiinnaulitsemiseksi.
• Ylösnousemus on kristillinen väite, että Jeesus nähtiin teloituksensa jälkeen kolmen päivän kuluttua elävänä, ja tämän todisti useampi nimeltä mainittu silminnäkijä.
• Evankeliumit ovat neljä lyhyttä kuvausta Jeesuksen elämästä — Matteus, Markus, Luukas ja Johannes — jotka hänen seuraajansa kirjoittivat vuosikymmenten kuluessa hänen kuolemastaan.
• Psalmit ovat kokoelma 150 rukousta ja runoa Raamatun vanhemmassa osassa.
• Usko ei kristillisessä käytössä ole kysymysten poissaoloa. Se on pikemminkin luottamusta epävarmuuden vallitessa — lähempänä sitä luottamusta, jonka asetamme ihmiseen, kuin jonkin väitteen totena pitämistä.

Lyhyt, rehellinen vastaus

Kyllä. Epäily ei ole uskon vastakohta — se on usein osa sitä. Kristinusko ei ole historiassa koskaan vaatinut, että ihminen olisi valmiiksi selvillä kaikkien kysymystensä kanssa, ennen kuin saa edes tutustua siihen. Päinvastoin: tekstit, joihin se vetoaa, ovat täynnä ihmisiä, jotka epäilivät äänekkäästi, itsepäisesti ja joskus vihaisesti — ja juuri nämä ihmiset on säilytetty kaanonissa, ei poistettu.

Mistä epäilyn pelko tulee

Ennen varsinaista perustelua lyhyt huomio itse kysymykseen. Jos olet kasvanut uskonnollisessa ympäristössä, tunnet luultavasti ääneen lausumattoman säännön: epäilyä ei näytetä. Kysytään kysymyksiä, joiden vastaus on jo lukossa. Se, joka kysyy rehellisesti, leimataan horjuvaksi uskossaan. Se, joka jää kiinni häntä vaivaavaan kysymykseen, leimataan vaaralliseksi muille.

Tämä kulttuuri on todellinen, ja se satuttaa. Se ei myöskään ole se, mitä kristillinen perinne itse opettaa. Se on tietynlaisen uskonnollisen yhteisön turvarutiini — yhteisön, joka pelkää järkkymistä — eikä se lue omia tekstejään.

Miten raamatulliset tekstit itse käsittelevät epäilyä

Tekstit, joihin kristinusko vetoaa, ovat tässä suhteessa hämmästyttäviä. Ne eivät piilota epäilyä.

Psalmeissa — tuossa pitkässä rukouskokoelmassa Raamatun vanhemmassa osassa — on lauseita kuten "Herra, kuinka kauan? Unohdatko minut ainiaaksi?" ja "Kuinka kauan kätket minulta kasvosi?" Nämä eivät ole heikkoja kohtia, jotka joku unohti poistaa. Ne ovat malli sille, mitä rukous saa juutalaisessa ja kristillisessä perinteessä olla.

Erässä neljästä Jeesuksen elämänkuvauksesta — Markuksen evankeliumissa — isä tuo sairaan poikansa Jeesuksen luo ja sanoo hänelle yhdessä lauseessa uskovansa ja olevansa uskomatta yhtä aikaa: "Minä uskon! Auta minua epäuskossani!" Jeesus ei torju häntä. Hän parantaa lapsen.

Erityisen tiivis kohtaus on Johanneksen evankeliumissa. Jeesuksen teloituksen jälkeen joukko hänen lähimpiä ystäviään kertoo nähneensä hänet elävänä. Yksi heistä, Tuomas, sanoo suunnilleen: en usko sitä, ennen kuin olen tarkistanut sen itse. Kahdeksan päivää myöhemmin Jeesus tulee tekstin mukaan huoneeseen, jossa Tuomas on — ja tarjoaa hänelle tilaisuuden tutkia. Hän ei nuhtele Tuomasta epäilystä. Hän vastaa vaatimukseen. Vasta sen jälkeen tulee se tunnetumpi lause, jota kristityt usein siteeraavat — mutta tämän kohtauksen pointti ei ole se, että Tuomasta moititaan, vaan se, että Jeesus suostui todisteen vaatimukseen.

Vielä kiinnostavampaa: Matteuksen evankeliumissa Johannes Kastaja — henkilö, joka oli aluksi osoittanut Jeesuksen odotetuksi — istuu elämänsä lopulla vankilassa ja lähettää Jeesukselle kysymyksen: "Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?" Edes hän ei ole varma. Jeesuksen vastaus on luettelo siitä, mitä tapahtuu — ei moite.

Tekstit näyttävät siis jotain, mitä saarnakulttuuri usein ei näytä: että uskon keskeiselle kohteelle — Jeesukselle itselleen — epäily ei ollut vastenmielistä.

Mitä Raamattu tarkoittaa uskolla

Yleisin väärinkäsitys on, että usko olisi jonkin lujaa totena pitämistä, vaikkei sitä tiedä. Se ei ole se, mitä sana alkukielessä tarkoittaa. Kreikan sana pistis — ja heprean emuna — merkitsevät lähemmin luottamusta, johonkuhun turvautumista, uskollisuutta. Se on suhdesana, ei tietoteoreettinen.

Se muuttaa kysymyksen. "Onko minulla tarpeeksi uskoa?" ei tarkoita "olenko sataprosenttisen varma?" vaan "olenko valmis jatkamaan tästä, vaikka en ole selvittänyt kaikkea?" Sen voi tehdä epäillessään. Kristityt ovat tehneet niin kaksi vuosituhatta.

Eräs varhainen kristitty kirjoittaja nimeltä Juudas — ei samanniminen kavaltaja vaan toinen henkilö, jolla oli sama nimi — kirjoittaa lyhyessä kirjeessä ohjeen lukijoilleen siitä, mitä heidän tulisi tehdä epäilevien ihmisten kanssa: "Armahtakaa niitä, jotka epäröivät." Se on virallinen kristinuskon sisäinen ohje. Ei uhkaus. Armahtaminen.

Kahdenlaista epäilyä

Kannattaa erottaa kaksi eri asiaa, koska kristinusko käsittelee niitä eri tavoin.

Älylliset kysymykset. "Onko tämä historiallisesti uskottavaa? Miten se sopii luonnontieteeseen? Entä muut uskonnot?" Tällaiset kysymykset ansaitsevat vakavat vastaukset. Tällä sivustolla on sivuja monista niistä — esimerkiksi ylösnousemuksesta historiallisena tapahtumana, evankeliumien uskottavuudesta ja siitä, onko Jeesus ainoa tie. Niihin ei ole vastattu pinnallisesti. Sinunkaan ei pidä vastata niihin pinnallisesti.

Eksistentiaaliset järkytykset. "Onko siellä ketään? Onko Jumala unohtanut minut? Onko tässä mitään järkeä?" Nämä kysymykset ansaitsevat myös vastauksen, mutta useimmiten vastaus ei ole perustelu vaan toisenlainen kohtaaminen. Psalmit ovat täynnä tätä. Ne näyttävät, miltä juutalais-kristillinen rukous näyttää, kun ihminen ei tiedä, uskooko hän vielä — ja ne näyttävät, että se pysyy silti rukouksena.

Molemmat ovat sallittuja. Molemmille on tässä perinteessä varattu tilaa. Se ei ole anteliaisuutta, se on tekstit itse.

Milloin epäily kuitenkin on ongelma

Kaksi asiaa rehellisyyden vuoksi. On epäilyn muotoja, joita kristinusko ei vain rauhoita.

Toinen on epäily tekosyynä, jolla jo tehty päätös oikeutetaan jälkikäteen. Kun joku ei konkreettisista syistä enää halua kristillistä elämäntapaa ja sanoo sitten "en usko enää," on epäily joskus se sana, joka verhoaa muut syyt. Kristinusko pyytää sellaisessa hetkessä olemaan rehellinen itselleen — ei siksi, että se lisäisi painetta, vaan siksi, että todellinen ristiriita kuuluu rehellisesti pöydälle.

Toinen on epäily ilman liikettä. On epäilyä, joka on oma laiskuutensa muoto: kysyy ikuisesti, ei tarkista koskaan mitään. Kristinusko ottaa kysymykset vakavasti — ja se pyytää sinuakin ottamaan ne vakavasti. Se tarkoittaa: lukea, tutkia, kysyä ihmisiltä, jotka eivät yritä myydä sinulle mitään, eikä jäädä seisomaan samaan kehään.

Kumpikaan ei ole tarkoitettu uhkaukseksi vaan vakavasti ottamiseksi. Toinen on pyyntö vilpittömyydestä. Toinen on pyyntö kysyä kysymykset todella.

Konkreettinen ohje

Jos epäilet juuri nyt etkä tiedä, mitä sillä tehdä, on jotain, mitä kristillinen perinne historiassa suosittelee — ja mitä pitkiä epäilyn taipaleita kulkeneet ihmiset ovat toistuvasti kuvanneet hyödylliseksi.

• Sano se ääneen, mieluiten Jumalalle itselleen. Vaikka et olisi varma, onko siellä ketään. Psalmit tekevät tämän avoimesti. Voit sanoa, mitä todella ajattelet — et sitä, mitä sinun pitäisi ajatella.
• Pysy yhdessä kysymyksessä sen sijaan, että hyppisit kymmenen läpi. Jos jokin tietty järkyttää sinua — kysymys kärsimyksestä, kysymys muista uskonnoista, kysymys tekstien uskottavuudesta — pysy siinä. Etsi vakavia vastauksia, älä rauhoitteluja.
• Erota kysymykset kulttuurista. Voi olla, ettei sinua järkytä kristinusko vaan tietty yhteisö, jossa sinua satutettiin. Ne ovat eri asioita. Jotkin kysymykset selviävät, kun tämän palan erottaa puhtaasti.
• Odota aikaa, ennen kuin teet lopullisen päätöksen. Epäily on usein vaihe, ei päätepiste. Kristillinen perinne tuntee kuvan pimeästä yöstä — taipaleen, jolla mitään ei enää tunnu ja mikään ei näytä lohduttavan, ja jonka läpi voi silti kulkea.

Entä nyt?

Jos haluat puhua tästä jonkun kanssa ilman, että sinulle heti myydään valmista vastausta, voit tehdä sen. Chattimme on maksuton, yksityinen ja omalla kielelläsi. Sinun ei tarvitse valmistautua mitenkään. Sinä aloitat; sinä lopetat, milloin haluat.

Mistä tämä tulee Raamatussa

• Markus 9:24 — "Minä uskon! Auta minua epäuskossani!"
• Johannes 20:24–29 — Tuomas ja halu tarkistaa se itse
• Psalmi 13:1–2 — "Herra, kuinka kauan? Unohdatko minut ainiaaksi?"
• Matteus 11:2–6 — Johannes Kastaja lähettää vankilasta kysymyksensä
• Juudaksen kirje 22 — "armahtakaa niitä, jotka epäröivät"
• Jaakobin kirje 1:5–6 — se, joka tarvitsee viisautta, pyytäköön